Oma kukkaro – oma vastuu

Omasta rahatilanteesta huolehtiminen on tärkeää. Kun tulot ja menot ovat tasapainossa, tilanteita voi ennakoida, laskujen maksaminen sujuu ja tarpeellisiin ostoksiin on varaa.

Joskus taloudellinen tilanne pääsee kuitenkin horjumaan: yllättävä menoerä syökin ison osan rahoista ja voi vaikeuttaa elämää. Tällöin kannattaa miettiä, mikä olisi paras ratkaisu asian selvittämiseksi: rahan säästäminen, lainaaminen vai maksujen uudelleensopiminen.

Mikäli rahat ovat usein tiukilla, laskut maksamatta ja velkataakkaa alkaa uhkaavasti kertyä aina vain lisää, on talous syytä saada kuriin. Tällöin on pysähdyttävä miettimään, kuinka omaa talouttaan hoitaa, ja suunniteltava, kuinka ongelmilta vältytään jatkossa.

Huonosti hoidettuihin raha-asioihin ei tule suhtautua kevyesti, sillä niillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Pienet maksamatta jääneet laskut voivat johtaa maksuhäiriömerkintään ja olla esteenä myöhemmin, kun haluaisit vaikkapa vuokrata tai ostaa asunnon, pyytää pankista lainaa tai anoa luottokorttia.

Apua ja tukea talouden hoitoon saat talous- ja velkaneuvonnasta. Velkaneuvojat avustavat yksityistalouksia ja pienyrittäjiä erilaisissa velkaantumiseen liittyvissä ongelmissa. Loimaan toimipiste (puh. (02) 330 044, velkaneuvontatoimisto@turku.fi) sijaitsee ns. Virastotalossa, pääterveysasemaa vastapäätä osoitteessa Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa.

Valtakunnallisella tasolla Takuusäätiö järjestää luottamuksellista Velkalinja -puhelin ja chat-neuvontaa. Velkalinja palvelee arkisin kello 10 – 14 numerossa 0800 98009. Puhelu on soittajalle ilmainen. Kysy rahasta -chat on auki maanantaista torstaihin klo 12.30-15.00.

Kuluttajaliiton Valtti -sivuilta voit lukea lisää nuorten omasta taloudesta.

Marttojen nettisivuilta saat myös vinkkejä talouden hallintaan.

Lähde:
Nuortenelämä.fi