Omaan asuntoon?

Muutto ensimmäistä kertaa yksin asumaan on monen elämässä suurin harppaus itsenäisyyteen. Muutti sitten kilometrin päähän tai toiseen maahan. Itsenäinen elämä tuo mukanaan vapautta, mutta myös vastuuta.

Ensimmäinen asia on asunnon hankinta ja vuokrasopimuksen solmiminen. Vuokrasopimuksessa määritellään esimerkiksi vuokran määrä, vuokrasuhteen kesto ja vuokran korottamisen ehdot. Vuokrasopimus voi olla kestoltaan määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Määräaikaista vuokrasopimusta tehdessä vuokrasuhteen päättymispäivä on tiedossa, kun taas toistaiseksi jatkuva sopimus päättyy vasta kun vuokralainen tai vuokranantaja irtisanoo sen. Määräaikaisen sopimuksen saa päättää ennen sovittua päivämäärää vain vuokranantajan suostumuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Yleensä asuntoa vuokrattaessa maksetaan takuuvuokra, jonka saa takaisin poismuuton yhteydessä, mikäli asunto on moitteettomassa kunnossa. Jos asukas on aiheuttanut toimillaan remontoinnin tarvetta asuntoon, remontin summa vähennetään takuuvuokrasta. Asunnon normaali kuluminen kuitenkin sallitaan. Takuuvuokra ei saa olla yli kolmen kuukauden vuokraa suurempi.

Lähde:
Nuortenelämä.fi